IND – Koulutuslohko

IND (Koulutuslohko, yksilön kehittyminen koulutusten jne. kautta) IND:inä saa olla varmistamassa, että nuorkauppakamaritoimintaan oleellisesti kuuluva uuden oppiminen on mahdollista myös virallisempien koulutusten kautta. Pääsee myös luomaan yhteyksiä muihin INDeihin esimerkiksi yhdessä järjestettyjen koulutusten muodossa. Työläitä juttuja hommassa on aika vähän, jos ei itse pistä kalenteria liian täyteen. Sitten koulutusten järjestäminen kaikkinen …

PRES – Kamarin puheenjohtaja

1. Mikä virka? PRES eli kamarin puheenjohtaja 2. Mikä on kivointa virassasi? (mitä on saanut virassa toimimisesta) Pressakollegat! Se, että on DP vuodesta asti päässyt ihan eri tavalla ja syvyydellä tutustumaan uusiin ihmisiin, joiden kanssa voinut tehdä tätä matkaa yhdessä. Toki johtamiskokemus ja itsetuntemuksen kasvaminen nimenomaan siinä millainen johtaja on …

INT – Kamarin kansainvälisyysvastaava

Int eli kansainvälisyysvastaava. Tänä keväänä kivointa on ollut lähetystövierailujen järjestäminen yhdessä muiden int-kollegojen kanssa. Odotan innolla syksyä; Twinning tapaamista elokuussa ja maailman …

Kamarin kirstunvartija Jeni

TREASin, eli kamarin kirstunvartijan virassa kivointa on oleminen ihan kamaritoiminnan ytimessä. Tulee käytyä läpi jokainen oman kamarin jäsen ainakin kerran vuoden aikana …

Keskuspuisto mukana kestävän kehityksen viikolla

Keskuspuiston Nuorkauppakamari on mukana kestävän kehityksen viikolla (30.5.- 5.6.2019). Keskuspuisto, on mukana tekemässä YK:n kestävän kehityksen tavoitteita (SDG) tunnetummiksi jäsenistönsä keskuudessa kuten …