Mitä nuorkauppakamareiden alue- ja kansallisissa vuosi- ja vaalikokouksissa oikein tehdään?

Nuorkauppakamarit ovat yhdistyksiä ja ne toimivat yhdistyslain mukaan. Niillä on siis oltava sääntömääräiset kokoukset, joissa jäsenistö pääsee päättämään asioista kuten hyväksymään budjetit, tilinpäätökset sekä toimintasuunnitelmat ja -kertomukset.

Kansallisissa kokouksissa kamareiden (68 kpl) puheenjohtajat päättävät ja äänestävät asioista kamarinsa edustajina GA:ssa eli yleiskokouksessa, joka kestää perjantaista lauantaihin.GA on avoin kuitenkin myös kaikille koejäsenille, jäsenille, kunniajäsenille ja senaattoreille eli sitä saa mennä seuraamaan. Oheisohjelmana muille on kuitenkin aina mm. Key note puhujia, koulutuksia, gaala ja verkostoitumista.
Kansallisessa vaalikokouksessa syksyllä valitaan keskusliiton (’KL’) hallitus seuraavalle vuodelle. Vastaavat kokoukset pidetään ennen kansallisia kokouksia ensin aina myös aluetasolla.

Perjantain Start ja First timers tapaaminen:

Perjantaisin järjestetään START-koulutus ja First timers on nimensä mukaisesti tapaaminen niille, jotka ovat ensimmäistä kertaa vastaavassa kokousviikonlopussa mukana. Siellä kerrataan mistä on oikein kysymys ja mitä tehdä. Tarjolla skumppaa!


Perjantain tulojuhla

Perjantain tulojuhlat toimivat kokousviikonlopun alottajaisina. Tulojuhlissa perjantaina on usein jokin teema, jonka mukaan pyydetään pukeutumaan. Se ei ole kuitenkaan pakollista, mutta paras puku aina palkitaan!


Lauantain päiväohjelma

Päiväohjelma koostuu erilaisista koulutuksista ja key-note puhujista, jos otat ilmoittautuessa pelkän “rekkaroinnin” se tarkoittaa tätä lauantain päiväosuutta lounaineen ja kahvineen. Päiväohjelmissa pääset verkostoitumaan ja tutustumaan muiden kamareiden jäseniin.


Lauantain gaala

Gaalassa palkitaan edellisvuoden onnistujat: yksittäiset kamarilaiset, projektit ja kamarit. Gaalaan pukeudutaan pitkään iltapukuun/tummaan pukuun/smokkiin. Pöydät ovat merkittyjä kamareiden mukaan eli istut muiden keskuspuistolaisten kanssa. Gaalan aikana ei periaatteessa saa poistua pöydästä ennen kuin pääruoka on syöty.

Yleensä ennen gaaloja kamarit pitävät omia ”kamariskumppia”. Keskuspuisto pitää kamariskumppansa usein Espoon ja Aurajoen kamareiden kanssa yhdessä.

Gaalan virallisen ohjelman jälkeen tai mahdollisesti ennen gaalan alkamista yritetään ottaa aina yhteiskuva koko kamarin kanssa valokuvausseinän edessä, sillä paikalla on yleensä ammattivalokuvaaja.
Gaalan jälkeen on jatkot.