Ajankohtaista

Kuulumisia vaalikokouksesta: Joulupuu-yhdistykselle vihreää valoa ja uusi hallitus valittiin

Keskuspuiston Nuorkauppakamarin vaalikokous järjestettiin 22. lokakuuta Linnanmäen kokoustilassa. Paikalla oli nelisenkymmentä jäsentä, senaattoria ja kunniajäsentä. Osa heistä osallistui kokoukseen etäyhteyksien kautta.

Vaalikokouksessa päätettiin, että Keskuspuisto lähtee mukaan perustamaan uutta Joulupuu ry -yhdistystä, jonka perustamista on suunniteltu ja valmisteltu noin vuoden ajan. 


Uusi yhdistys tulee ohjaamaan Joulupuun toimintaa kansallisesti sekä varmistamaan sen vaikuttavuuden ja kehityksen tulevina vuosina.


Keskuspuistolla on uudessa yhdistyksessä aina yksi vakituinen paikka. Tämän lisäksi kamarimme tulee jatkossakin järjestämään Helsingin Joulupuu-keräyksen.




Uusi hallitus valittiin


Vaalikokouksessa kuultiin hienoja vaalipuheita. Ensi vuoden 2021 hallitus valittiin, onnea kaikille valituille:


Puheenjohtaja (PRES) – Minna Karjalainen

Varapuheenjohtaja (DP) – Tuulia Kuusinen

Projektivastaava (COM) – Janita Korva 

Koulutusvastaava (IND) – Laura Merisaari

Kansainvälisyysvastaava (INT) – Emilia Haapaniemi

Tiedottaja (LIO) – Heikki Lindfors

Tapahtumavastaava (LOM) – Sanni Kaikkonen

Talousvastaava (TREAS) – Ilkka Kauhanen

Sihteeri (SECY) – Heidi Lehto

Yhteistyökumppanivastaava (BUS) – Henri Haapsamo 

Juhlavastaava (FEST) – Susanna Valkeus

Edellisen vuoden puheenjohtaja (IPP) – Helena Rebane


Kokouksessa hyväksyttiin uudet toimintaohjeet ja valittiin tämän vuoden toiminnantarkastajat.


Kokouksessa hyväksyttiin myös 12 uutta jäsentä Keskuspuiston jäseneksi – tervetuloa mukaan toimintaamme!

Made on
Tilda