Wednesday Club – unelmia, tavoitteita ja kasvua!

Aika
10.01.2018
18:00 - 20:00
Kalenteri
Paikka
Tekla Hultinin Aukio 1
Helsinki
Kategoria
Kartta latautuu...
Wednesday Club – unelmia, tavoitteita ja kasvua!

Wednesday ClubUnelmia, tavoitteita ja kasvua!
Tästä puhutaan vuoden ensimmäisessä Wednesday Clubissa 10.1 klo 18 Elmo Sport Bistrossa (Tekla Hultinin Aukio 1).

Vieraaksi saamme Suomen talviolympialaisten curling-joukkueen Tomi Rantamäen, joka jo pari viikkoa tapaamisemme jälkeen lähtee Etelä-Koreaan taistelemaan curlingin parikilpailun mitalista yhdessä Oona Kausten kanssa.

Tomi aloitti curlingin lukioikäisenä Hyvinkäällä. Nyt hän on jo sen ikäinen, että pääsy nuorkauppakamariin olisi estetty, mutta elämään on liittynyt paljon muutakin kuin curling. Molemmilla Tomilla ja Oonalla on päivätyöt sekä harrastuksia, joten curlingiin ei ole voinut laittaa 100% ajasta ja energiasta. Olympialaisiin on siis päästy fiksulla treenamisella ja tarkoilla valinnoilla.

Curlingissa olympialaisiin pääsee vain kahdeksan maata, joten jo kilpailuun pääseminen on taisteluparille unelmien täyttymys. Mutta miten tähän pisteeseen on päästy ja mitä menestyminen olympialaisissa vaatii? Tule kuuntelemaan olympialaisen tarinaa, unelmoimaan ja verkostoitumaan muiden nuorkauppakamarilaisten kanssa!

Mikä on Wednesday Club?

Wednesday Club on pääkaupunkiseudun kamareiden verkostoitumistilaisuus, joka järjestetään joka kuun toisena keskiviikkona. Joka kerta meillä on lyhyt ohjelma ja sen jälkeen päästään verkostoitumaan rennossa ilmapiirissä.

Oletko uusi nuorkauppakamarilainen tai oletko kiinnostunut nuorkauppakamarin toiminnasta? Olet tervetullut mukaan tapahtumaan! Pääkaupunkiseudun kamareiden edustajat ovat paikan päällä jo 17.30 ja valmiina kertomaan lisää kamaritoiminnasta.

Tapahtumaan ei ole ilmoittautumista, mutta voit liittyä tapahtumaan Facebookissa.