JCI Keskuspuisto – Global Presence

JCI Keskuspuisto onnittelee jäsentään Tiina Naskalia rohkeasti ja osallistuvasta edustamisesta maailmalla. Tämän uuden tehtävän myötä Suomen JC:t ja Keskuspuiston nkk. on jälleen tuotu maailman kartalle. Mutta mistä tässä onkaan kyse Tiina?

”JCI European Development Council (EDC) on kuuden hengen tiimi, joka toimii JCI Europen ja sen jäsenmaiden tukena. Sain kunnian tulla valituksi Euroopan kansallisten edustajien äänestyksessä yhdeksi tiimin toimihenkilöistä eli JCI EDC Councilloriksi. Tiimimme keskittyy toiminnan kehittämisen ja kasvun tukemiseen Euroopan tasolla sekä koulutusten, rahallisen tuen että jäsenmaiden kanssa yhdessä tehtävän kehittämisen kautta. Tehtäviimme kuuluu myös seurata koejäsenyysvaiheessa olevien maiden tilannetta ja tukea heitä matkalla kohti jäsenyyttä. Kansainvälisellä tasolla järjestön intressi on myös se, että jäsenmaita on mahdollista innostaa mukaan lisää, ja tässä kohdin eri maanosien Development Councilit tukevat JCI:n organisaatiota pohjatyötä tehdessä.

Tässä Euroopan tason tiimissämme meitä on neljä henkilöä, joiden kesken tämän hetkiset jäsenmaat on jaettu ja vastuutettu. Itselläni jc-maita on yhteensä 11: JCI Portugal, JCI Catalonia, JCI Netherlands, JCI Sweden, JCI Estonia, JCI Latvia, JCI Lithuania, JCI Serbia, JCI Romania, JCI Croatia sekä JCI Turkey. Koska tehtävänämme on käytännön tason yhteydenpidon, tuen ja ohjauksen kautta tukea vastuullamme olevien maiden toimintaa, toimimme myös läheisesti yhteistyössä JCI Vice Presidentien kanssa. Ja osallistumme JCI Europen tiimin yhteydenpitoon laajemmin. Itselläni yhteistyö tapahtuu kolmen Euroopan alueen valitun varapuheenjohtajan kanssa ja työ alkoi maiden edustajien yhteistyötapaamisilla heti JCI Kanazawassa maailmankokouksen viimeisenä päivänä.

On upea mahdollisuus päästä tekemään käytännön tason tukityötä Euroopan alueen jäsenmaidemme kanssa, sekä olevien että tulevien. Itselläni vuoteen kuuluu myös eräs ainutlaatuinen osa, koska tehtävänäni on työstää yhdessä Hollannin ja Liettuan kanssa pilottivaiheen suunnitelma maiden väliselle mentoroinnille. Hollanti on aktiivisesti ilmoittautunut mukaan mentoroimaan pienemmän ja vahvemmin kehittymisvaiheessa olevan jc-maan Liettuan tekijöitä. Ja onnistuessaan tämän yhteistyön alulle saattaminen toimintamalleineen pystyy toimimaan esimerkkinä vastaaville yhteistyöprojekteille jatkossa.”

Paljon onnea ja eritoten menestystä Tiina!

© Tiina Naskali / JIK / J.Lundantnaskal (600x800)