PresCoctailseilla ennätysmäärä kamarilaisia nosti maljan tulevalle kamarivuodelle!

I Love Central ParkKeskiviikkona 15. tammikuuta Keskuspuiston jäsenistö kokoontui runsaslukuisena juhlistamaan uuden vuoden käynnistymistä Pres coctails-tilaisuuteen Storyvilleen. Tilaisuuden aluksi tuore Pres Kristian inspiroi jäsenistöä aktiiviseen toimintaan linjapuheellaan. Nuorkauppakamareiden kansallinen puheenjohtaja Irene Lamberg toi Keskusliitolta tervehdyksen ja iloitsi Keskuspuiston suunnitelmien olevan hyvin linjassa kansallisen toiminnan kanssa. Illan aikana juhlistettiin myös onnistunutta Joulupuu-projektia. Helsingin kaupungin sosiaalitoimesta Kari Saksanen on ollut vuosia kaupungin edustajana Joulupuussa. Hän herkisti yleisön mieleenpainuvilla kertomuksilla sosiaalitoimen arjesta, johon Joulupuun mahdollistama lahjojen jakaminen tuo positiivisella tavalla erilaisen mahdollisuuden kohdata asiakkaita. Kari myös kiitteli Joulupuu-projektin tiimejä vuosien kuluessa tapahtuneesta kehittymisestä ja rakentavan palautteen vastaanottamisesta. Tästä on hyvä jatkaa kohti vuoden 2014 päättävää Joulupuuta. Sitä ennen vietetään kuitenkin aktiivinen vuosi!

Riikka Koskelainen