Susijengi Nuorkauppakamarien Joulupuu-keräyksien suojelijaksi

Susijengi

Myös tänä vuonna Joulupuu-keräys järjestetään eri puolilla Suomea paikallisten Nuorkauppakamareiden toimesta. Keräysten yhteistavoitteena on, että mahdollisimman moni Suomen lastensuojelun piirissä oleva alle 18-vuotias lapsi tai nuori saisi osakseen joulumieltä ja iloa kerätyistä lahjoista. Keskuspuiston Nuorkauppakamari koordinoi ja avustaa kansallisella tasolla kaikkia Suomen Joulupuu-projekteja Suomen Nuorkauppakamarien Keskusliiton valtuuttamana.

Miesten koripallon maajoukkue eli Susijengi toimii tärkeänä roolimallina sekä innoittajana monelle ja maajoukkue haluaa olla mukana huolehtimassa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nuorkauppakamareilla on suuri ilo ja kunnia saada Susijengi keräyksen valtakunnalliseksi suojelijaksi. Samassa yhteydessä Susijengi halusi näyttää esimerkkiä lahjoittamalla Joulupuu -keräykseen yhteensä sata koripalloa.

Helsingissä Joulupuu-hyväntekeväisyyskeräys järjestetään Keskuspuiston Nuorkauppakamari ry:n toimesta jo yhdettätoista kertaa. Keräys toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Keskuspuiston Nuorkauppakamarin välillä.

Pääkeräyspiste sijaitsee Helsingin keskustassa kauppakeskus Forumissa, jossa vapaaehtoisvoimin päivystävät nuorkauppakamarilaiset ottavat lahjoja vastaan 9.-18.12.2012 välillä; arkisin klo 17–20, lauantaisin klo 10–18 ja sunnuntaisin klo 12–18. Keräyksessä on mukana myös lukuisia yritysyhteistyökumppaneita, jotka järjestävät organisaatioissaan omat keräyksensä. Kaikki lahjat toimitetaan keskitetysti Keskuspuiston Nuorkauppakamarin organisoimana suoraan sosiaali- ja terveysviraston eri toimipisteisiin, joista sosiaalityöntekijät jakavat ne joulun alla oikeisiin osoitteisiin.

Lisätietoja:

Eri paikkakuntien keräyspisteiden yhteyshenkilöt

Seuraa Nuorkauppakamarien Joulupuu-keräystä myös facebookissa ja Helsingissä järjestettävä keräystä