Pentikäinen voittanut Vuoden Nuoret Menestyjät -palkinnon

Suomesta maailman kaksi parasta nuorta menestyjääSuomesta kaksi maailman parasta nuorta menestyjää

Espoolainen Antti Pentikäinen palkittiin kategoriassa maailmanrauhan edistäminen. Pentikäisellä on monipuolinen ja kattava kokemus kansainvälisistä rauhanedistämistehtävistä. Hän on yksi Crisis Management Initiative ry:n perustajajäsenistä, joka toimii presidentti Martti Ahtisaaren johdolla kestävän turvallisuuden edistämiseksi, Pentikäinen on työskennellyt myös YK:lle ja ulkoministeriölle kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä sekä toiminut Martti Ahtisaaren neuvonantajana.
Pentikäinen on toiminut myös Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajana. Hänen aikanaan järjestön toiminta on kasvanut merkittävästi ja tehtäväkenttä laajentunut perinteisestä kehitysyhteistyöstä kohti rauhanvälitys- ja ihmisoikeustyötä.
Lokakuun alussa Pentikäinen siirtyy vuodeksi Yhdysvaltoihin Religions for Peace -järjestön palvelukseen. Hän ryhtyy johtamaan järjestön maailmanlaajuisia konfliktinehkäisy- ja rauhantyön ohjelmia. Ohjelmien tavoitteena on auttaa konfliktialueiden uskonnollisia johtajia rauhanvälitystehtävissä ja vuoropuhelussa maailman päättäjien kanssa.

Tamperelainen Mikko Wirén palkittiin saavutuksistaan terveydenhuollon ja yrittäjyyden saralla kategoriassa liike-elämä ja talous.

Wirén on terveydenhuollon palveluita tarjoavan Pihlajalinna Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Hän on ollut luomassa parempia hoitokäytäntöjä ja hoidon vaikuttavuutta suomalaiseen terveydenhuoltoon, työterveyshuoltoon sekä erikoissairaanhoitoon. Toiminnalla on saatu kustannussäästöjä ja samalla kuitenkin kyetty parantamaan palveluja ja tarjoamaan laadukasta hoitoa.

Arvostetut palkinnot jaetaan Nuorkauppakamarijärjestön maailmankokouksessa Japanin Osakassa 3. marraskuuta. Japanissa palkitaan kymmenen menestynyttä 18-40-vuotiasta nuorta menestyjää eri kategorioissa. Palkinto on maailmanlaajuisesti arvostettu, sillä voittajat karsiutuvat yli 5000 hakemuksen joukosta.
Kilpailussa etsitään 18-40-vuotiaita henkilöitä, jotka nuoresta iästään huolimatta ovat saavuttaneet omalla sarallaan jotakin ainutlaatuista, henkilöitä, joiden saavutukset hyödyttävät yhteiskuntaa, kansakuntaa tai maailmaa – henkilöitä, jotka omalla esimerkillään ja henkisellä kasvullaan innostavat muita ihmisiä.
JCI TOYP of the World kilpailussa on aikaisemmin palkittu mm. Elvis Presley, J.F. Kennedy, Linus Torvalds ja Esko Aho.