KePun Tanskaillassa nostatettiin matkakuumetta!

Keskuspuiston Nuorkauppakamari järjesti jäsenilleen Tanskaillan torstaina 24.2. Paikkana oli Kaisaniemessä Nifin, Nordens Institut i Finland.

Vietimme aikaa sekä keskustellen että tutustuen Tanskaan eri näkökulmista.

Nifinin toimintaa esitteli Lisbet Muurinen, joka työskentelee kirjaston hoitajana ja nuhastaan huolimatta kertoi meille Nifinin toiminnasta ja tarjoamista palveluista. Tosiaan, toiminta heillä on monipuolista ja kirjaston palveluita kannattaa hyödyntää!

Lisbetin puheenvuoron jälkeen opiskelimme hiukan tanskaa René Semberlund Jensenin kanssa, joka tanskalaisena oli erinomainen opettaja erityisesti ääntämisen suhteen. Hän kertoi myös Tanskasta ja tanskalaisista kansana.

Illan yhteistyökumppanina toimi Carlsberg ja Sinebrykoff, jonka myötä illalla tarjolla oli erinomaista juotavaa…olutta sekä perinteistä tanskalaista naposteltavaa.

Carlsbergin Tom Jansson piti erinomaisen puheevuoron, koskien Tanskaa, tanskalaisia tapoja ja heidän kulttuuria. Tom on asunnut ja työskennelyt pitkään Tanskassa ja opimme jokainen paljon.

Kiitos nifiniläisille sekä Carlsbergin Tom Janssonille.

Sekä luonnollisesti KePun tapahtumavastaavalle Sini Saarenheimolle. Eurooppakokous järjestetään Århusissa kesäkuussa 2010 – kaikki mukaan!


Keskuspuiston jäseniä Tanskaillassa oli noin 25 – ja hauskaa oli.

 
Carlsbergin Tom Jansson
piti erinomaisen puheenvuoron.

Kuva ja teksti: Anniina Ali-Laurila